Lukiossa tablettejen antaminen opiskelukäyttöön on suhteellisen vähähyötyistä. Sen sijaan että lukiolaiset käyttäisivät niitä opiskelun välineinä, he lähinnä facebookkaavat ja täyttävät loputtomilta tuntuvia hyppytunteja pelaamalla Candy Crushia. IPadien ojentaminen kolmevuotiaille tahmatassuille on täysin järjetöntä. Se, että viettää enemmän kuin kolme tuntia päätteen ääressä joka päivä on jo riippuvuutta. Näin olivat ajatusmallini juurtuneet, ennen kuin tulin Digitaaliset mediat työvälineenä- kurssille.

             Nyt kurssin myötä olen saanut uusia näkökulmia median tarkasteluun: se, että lukiolaisten tablettien käyttö on ennätysten tekoa Candy Crushissa, johtuu ainoastaan siitä, ettei iPadin käyttöä tiedonhakuun ja varsinaiseen oppimiseen ole tarpeeksi ohjeistettu. Kunnon opastus on tärkeää ja tarjoaa jo ihan toisenlaista motivaatiota sähköiseen oppimiseen. Ja kolmevuotiaiden median käyttö on vain hyvä, näin mediaan sosiaalistuminen tapahtuu mediaan kasvamisena, mitä lisääntynyt mediankäyttö pitkälti nykymaailmassa edellyttääkin. Se tapahtuu vähitellen, eikä tule nielaistuksi pakotettuna kertakulauksella. Huomaan, että katseeni mediaan oli aivan turhan ennakkoluuloinen ja kielteinen, yleiseen huolipuheeseen mediasta kytkeytyvä. En usko, että olin asiaa edes kunnolla itse miettinyt ennen kurssia, vaan mukauduin yleisiin käsityksiin sosiaalisen median huonoiksi nostetuista puolista. Median pelikenttä on hyvin laaja, ja parasta siinä on mielestäni jatkuva jakaminen. Tiedonkulku on nopeaa ja vaivatonta.

             Ensimmäinen luento oli tekijä, joka alkoi piirtää säröjä vallitseviin käsityksiini. Se herätti ajatuksia, mitä jos sähköinen kanssakäyminen ei olekaan vain huono ja koukkuunnuttava asia? Jonna Leinonen itseasiassa käsittelee blogitekstissään juuri edellä mainittua koukkuunnuttavuutta hyvällä tavalla. Jos oppiminen on arvostettavaa ja hyvää, tapahtui se sitten mitä kautta hyvänsä, niin eikö se voi olla sillä tavoin ihan yhtä hyväksyttävää sekä paperisesti että sähköisestikin? Toisella luennolla suhtautumisen muuttui yhä pohtivammaksi. Puhuttiin eräästä intialaisesta tutkijasta, joka tutkimuksessaan sijoitti eripuolille Intian köyhimpiä alueita joissa opetuksen taso ja oppiminen olivat alhaisia, tietokoneita tutkiakseen pystyvätkö lapset itsenäisesti pelkkä kone apunaan oppimaan. Lapset oppivat käyttämään konetta, englantia brittiaksentilla joka käytössä oli välttämätöntä ja jopa ymmärtämään osin vaikeaa biologista analyysiä. Oppimistulokset olivat siis uskomattoman huikeita. Analyysiä tarkastellessaan lapset kuitenkin joutuivat ongelmatilanteeseen, sillä he olisivat kaivanneet jonkun kertomaan, että oppimista tosiaan on tapahtunut. He nimittäin hämmentyivät ja tunsivat epäonnistuneensa, kun eivät olleet ymmärtäneet ihan kaikkea näkemäänsä. Tässä juuri tulee esille aidon läsnäolon, lämmön ja kannustuksen tarve; oltaisiin kaivattu konkreettista vierellä oloa. Kenestäkään tosin tuskin pelkkä sähköinen vuorovaikutus on riittävä väline oppimiseen.

          Ryhmän kanssa työskennellessä sai huomata, että monilla oli samankaltaisia ajatuksia mediasta. Uusia ajatuksia heräsi myös enemmän, kun sai pohtia seurassa oppimaansa ja jäsentää mm. luennoilla kuultua. Diginatiiviuskin selkiytyi paremmin, ja tuntui että monet asiat ikään kuin linkittyivät toisiinsa helpommin.

          Jatkossa aion käyttää mediaa enemmän oppimiseen, nyt kun olen tullut enemmän tietoiseksi sen hurjasta potentiaalista oppimisprosessissa. Jaan, ja vastaanotan tietoa eri lähteistä niin, että tiedon muruset kytkeytyvät pääkkysessäni hauskasti: sähköisen sosiaalisella kanssakäymisellä.

 

 

Lähteet:

http://jkangas.livejournal.com/69284.html

 

Oma kasvamiseni mediaan on tapahtunut ensin pääasiassa radion kautta. Telkkariakin tuli pienenä paljon katsottua, mutta ehkä enemmän videoita kuin perusohjelmia. Radioa sen sijaan kuuntelin joka päivä, aina kun ala-asteella tulin koulusta kotiin näpäytin radion  päälle ja aloin raapustaa läksyjä. Siinä tulivat tutuksi musiikin lomassa uutiset, ja informaatiota koko globaalista maailmasta tuli omaksuttua ihan huomaamatta. Myös kännykkä on kulkenut mukana ala-asteesta lähtien, ja nyt tilalle on tullut älypuhelin.

Olen aina ollut kovin kiinnostunut erilaisista medioista. Kaikenlaiset nimimerkilliset keskustelufoorumit ovat tulleet tutuksi, on saanut rakentaa uudenlaista identiteettiä ja kokeilla tavallaan vaihtoehtoisia minuuksia. Eniten tietenkin on tullut käytettyä Facebookia (jossa tosin olen ihan oikealla identiteetilläni), ja lasken sen oikeastaan oman sosiaalisen mediani kulmakiveksi ja pohjaksi. Facebook on minulle itsestäänselvä tapa jakaa elämääni itselleni tärkeille ihmisille ja vastaanottaa heidän kokemuksiaan ja päivittäisiä tapahtumia. Jossain vaiheessa elämääni tietokoneen pelipalstoilla oli myös oma merkityksensä, pelit olivat valtavan viihdyttäviä. Ehkä juuri niillä oli helpointa kasvaa ruudun sisäiseen maailmaan, kun oppiminen tapahtuu ikään kuin leikin muodossa. Nykyään aikani ei tosin siihen riitä, mutta kuten todettu, aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä olen edelleen.

Osaan toimia mediassa kuten muutkin ikäiseni juuri alle kaksikymppiset, me jotka sopivasti olemme kirjaimellisesti mediaan kasvaneet. Mediaan oppiminen ja kasvaminen, ne ovat mielestäni juuri oikeita termejä kuvaamaan median huomaamatonta hivuttautumista lapsesta saakka ihmisen elämään. Tänäpäivänä lähes jokaiselta vaaditaan elinikäistä oppimista, ja media on yksi niistä kanavoista joka menee hurjaa vauhtia eteenpäin koko ajan muuttuen. Media on niin olennainen osa jokapäiväistä arkea, ettei sen erottaminen käy päinsä. Siksi jatkuva median kanssa toiminen lapsesta saakka auttaa valtavasti maailmaan sopeutumista. On myös tärkeää käyttää sitä paitsi arjessa, myös luovasti ja omata kyky soveltaa mediaa. 

Minun mediaidentiteettini on sitä mitä todella sisimmässäni olen, Anonyymiys ja nimimerkit tekevät joistakin ihmisistä suorastaan raadollisia, ei välitetä muiden tunteista ja sanotaan vain sitä mitä halutaan.  Uskallan kuitenkin väittää, että itse tuon mediassa identiteettini selvemmäksi kuin "livenä" puolituttujen kanssa keskustellessa, mutta silti riittävän asiallisesti ja muut huomioiden. Tätä lapsien ja miksei vanhempienkin tulisi myös oppia median kanssa toimiessaan, ei pelkkää tiedonhakua ja lähdekritiikkiä, vaan tiedostamaan sen, että jokaisen nimimerkin takana todella on elävä ja tunteva ihminen.                                                                                                                                    

 

Onnittelut uudesta blogistasi!

Tämä on esimerkkiartikkeli. Uutta sisältöä voit luoda blogin hallinnan kautta. Voit poistaa tämän artikkelin artikkeliarkiston kautta.